Upeasta Helsingistä löytyy paljon nähtävyyksiä ja koettavaa.

Helsingin suosituimmat nähtävyydet

Helsingin suosituimmat nähtävyydet tarjoavat elämyksiä ihan jokaiselle. Helsinki on eläväinen pääkaupunki, joka tarjoaa niin kulttuurielämyksiä, konsertteja kuin myös lukuisia ilmaistapahtumiakin.

Helsingin nähtävyydet ovat toinen toistaan kuuluisampia ja mielenkiintoisempia. Suosituimpien kohteiden listalla on jo monen vuoden ajan pysyneet samat kohteet, kuten esimerkiksi Senaatintorin ympäristö ja Suomenlinna.

Suomenlinna – Unescon maailmanperintökohde

Suomenlinna ja sen merilinnoitus ovat olleet Helsingin sekä koko maamme suosituimpia nähtävyyksiä 2000-luvulta lähtien. Suomenlinna on tärkeä paikka maamme historian kannalta. Paikkaa pidetään sotilasarkkitehtuurin muistomerkkinä ja alueella pääseekin näkemään monia historiallisia kehitysvaiheita.

Suomenlinnan rakentaminen aloitettiin 1700-luvulla ja se on yksi maailman suurimmista merilinnoituksista. Unescon maailmanperintökohde se on ollut vuodesta 1991.

Helsingin suosituimmat nähtävyydet kasvattavat kävijämääriään jatkuvasti, kuten myös Suomenlinnan. Vuoden aikana siellä vierailee jopa miljoona kävijää. Suomenlinnaan pääsee helposti Kauppatorilta HSL:n lautalla. Kesäisin sinne kulkee myös vesibussi.

Suomenlinna on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä.

Senaatintori – kaupungin historiallinen keskusaukio

Helsingin suosituimmat nähtävyydet houkuttelevat vuosittain lukuisia bussilastillisia turisteja kaupungin ydinkeskustaan. Näihin suosittuihin paikkoihin kuuluvat myös tuomiokirkko ja Senaatintori. Kävelymatkaa Senaatintorille kertyy Rautatientorilta vain kymmenen minuuttia ja sinne on helppoa kulkea myös julkisen liikenteen avulla.

Senaatintori on oiva kohde arkkitehtuurin ystäville. Senaatintoria reunustavat C.L. Engelin suunnittelemat uusklassiset rakennukset Tuomiokirkko, Yliopiston päärakennus, Valtioneuvoston linna sekä Kansalliskirjasto. Keskeltä toria löytyy Aleksanteri II:n patsas.

Senaatintorilla sijaitseva Tuomiokirkko on yksi pääkaupunkimme suosituimmista nähtävyyksistä sekä Helsingin, ellei jopa koko Suomen, tunnetuimpia maamerkkejä. Valkoisena hohtavan Tuomiokirkon upea arkkitehtuuri hurmaa katsojan kauneudellaan.

Senaatintori on myös suosittu kohtaamispaikka ja siellä järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, kuten konsertteja. Joulunaikaan alueella pidetään erittäin suosittua joulutoria. Tuomaan markkinat houkuttelee ihmiset paikalle nauttimaan joulunajan tunnelmasta.

Senaatintorilta on helppo jatkaa matkaa esimerkiksi Esplanadin puistoon tai Kauppatorin vilinään.

Tuomiokirkko on erittäin suosittu ulkomaalaisten turistien keskuudessa.

Kauppatori – torielämää parhaimmillaan

Kauppatori on yksi suosittu Helsingin nähtävyys. Se on toreista suosituin ja erityisesti turistien suosiossa. Se sijaitsee keskustassa, Esplanadin puiston päässä. Torilla on lukuisia erilaisia kojuja ja niissä myydään niin matkamuistoja ja käsitöitä kuin myös syötävää ja juotavaa. Kauppatorilla on syytä varoa siellä vaanivia ahneita lokkeja, jotka voivat napata eväät suoraan kädestä.

Kauppatorilta löytyy myös Havis Amanda – patsas eli Manta, joka kuvastaa merestä noussutta merenneitoa. Mantan lakitus on nykyisin tärkeä osa vapun juhlintaan. Ensimmäisen kerran Manta on lakitettu jo vuonna 1909.

Lähellä Kauppatoria, Etelärannassa, sijaitsee Vanha Kauppahalli. Kauppahallista löytyy monia eri myyntipisteitä ja kahviloita. Se on myös suosittu nähtävyys. Vanha Kauppahalli on ollut toiminnassa vuodesta 1889.

Sibelius-monumentti – maamme kuuluisa muistomerkki

Sibelius-monumentti on kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen muistomerkki. Helsingin nähtävyydet sijaitsevat ympäri kaupunkia ja tämä kuuluisa veistos sijaitsee Sibeliuksen puistossa, Töölössä. Sibelius-monumentti on yksi Helsingin kuuluisimpia veistoksia ja samalla kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä.

Veistos on Eila Hiltusen suunnittelema ja se paljastettiin vuonna 1967. Teos kuuluu HAM Helsingin taidemuseon kokoelmiin.

Sibelius-monumentti on myös koko Suomen tunnetuimpia muistomerkkejä. Paikka on suosittu ulkomaalaisten turistien keskuudessa ja sitä pidetään myös yhtenä Helsingin kuvatuimpana kohteena.

Sibelius-monumentti kuuluu Helsingin suosituimpiin nähtävyyksiin.

Linnanmäki – vauhdin hurmaa koko perheelle

Alppilassa sijaitseva Linnanmäki on Suomen vanhin huvipuisto. Se on avattu yleisölle vuonna 1950. Huvipuistolaitteita sieltä löytyy yli 40 erilaista. Alueella on myös runsaasti ravintoloita, kahviloita sekä erilaisia pelejä. Ulkonäyttämöillä riittää ohjelmaa jokaisena päivänä.

Helpoiten Linnanmäelle pääsee julkisen liikenteen avulla, sillä pysäköintitilaa on rajoitetusti. Raitiovaunulinja 9 kulkee pääportin eteen. Sisäänpääsy Linnanmäelle on ilmaista ja lisäksi alueelta löytyy yhdeksän ilmaista laitetta

Korkeasaari – yksi maailman vanhimmista eläintarhoista

Korkeasaaren eläintarha on perustettu vuonna 1889 ja siellä pääsee tutustumaan yli 150 eri eläinlajiin. Lajienkirjosta löytyy niin tuttuja kuin myös vähän tuntemattomampia eläimiä. Erilaisia kasvilajeja Korkeasaaresta löytyy tuhansia. Korkeasaaressa panostetaan erityisesti uhanalaisten lajien suojeluun, eläinten hyvinvointiin sekä ympäristötietoisuuden lisäämiseen.

Helsingin keskustasta on matkaa Korkeasaareen noin parikymmentä minuuttia. Mustikkamaan sillan kautta eläintarhaan pääsee vuoden ympäri. Kesäisin on mahdollista matkata Korkeasaareen vesibussilla Kauppatorilta ja Hakaniemestä.

Korkeasaaren eläintarha on Helsingin suosituimpien kohteiden listalla.

Oodi – kaupunkilaisten kohtaamispaikka

Helsingin uusi keskuskirjasto, Oodi, tunnetaan erityisesti upeasta arkkitehtuuristaan. Kirjastopalveluiden lisäksi se tarjoaa monipuolisia tapahtumia ja ajanviettomahdollisuuksia, kuten esimerkiksi kaupunkiverstaan sekä peli- ja musiikkipalveluita.

Oodi sijaitsee keskustan sydämessä Kansalaistorilla. Keskuskirjasto on vain kivenheiton päässä Helsingin rautatieasemalta, vastapäätä Eduskuntataloa. Liikenneyhteydet Oodiin ovat loistavat. Keskuskirjasto onkin helposti saavutettavissa jokaiselle, niin omalla autolla, metrolla tai vaikkapa pyörällä liikuttaessa.

Oodi on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä.

Amos Rex – taidetta keskellä kaupunkia

Amos Rex on vuonna 2018 avattu taidemuseo. Se sijaitsee Lasipalatsissa, kaupungin ydinkeskustassa. Taidemuseo on kaupunkikulttuurin ja taide-elämysten kohtaamispaikka.

Amos Rexissä pääsee ihailemaan lumoavaa taidetta ja kokemaan ainutkertaisia elämyksiä. Paikassa kohtaavat niin menneisyys, nykyisyys kuin myös tulevaisuus. Amos Rexin näyttelytiloja löytyy Lasipalatsin lisäksi Lasipalatsin aukiolta, maan alta sekä elokuvateatteri Bio Rexistä. Näyttelyt koostuvat nykytaiteesta, modernismista sekä muinaisista kulttuureista.

Löyly – aito saunaelämys matkailijoille

Löyly löytyy Helsingin Hernesaaresta, kävelymatkan päästä keskustasta. Löyly on saunaravintola, joka tarjoaa matkailijoille aidon saunakokemuksen sekä uintimahdollisuuden meressä. Löylystä löytyy kolme erilaista saunaa, ravintola sekä terassi.

Löylyä on kutsuttu yhdeksi Helsingin moderneimmista rakennuksista. Arkkitehtuuri on huomioitu myös kansainvälisesti, esimerkiksi Time-lehti valitsi Löylyn maailman sadan parhaimman nähtävyyden listalle vuonna 2018. Löyly on suunniteltu osaksi alueen kaunista luontoa.

Allas Sea Pool – merikylpylä Helsingin sydämessä

Allas Sea Pool on merikylpylä sekä myös Helsingin suurin terassi, joka sijaitsee Katajanokalla, Kauppatorin läheisyydessä. Matkaa rautatieasemalta kertyy vain noin kilometrin verran. Allas Sea Poolilla pääsee uimaan ja virkistäytymään, mutta siellä järjestetään myös paljon erilaisia tapahtumia ja konsertteja.

Merikylpylä on auki vuoden ympäri ja talvisin siellä pääsee kokeilemaan esimerkiksi avantouintia. Merikylpylässä on kaksi lämmitettyä makean veden allasta sekä yksi merivesiallas. Saunoja kylpylästä löytyy kolme kappaletta. Lisäksi Allas Sea Poolilta löytyy näköalaterassi ja kahvila.

Helsigissä on paljon suosittuja nähtävyyksiä.