Järvenpää – Keski-Uudenmaan kulttuurikaupunki

Järvenpää sijaitsee Keski-Uudellamaalla ja asukkaita siellä on noin 43 000. Paikka tunnetaan kaupunkina kauniin Tuusulanjärven rannalla. Kansainvälisesti Järvenpää tiedetään säveltäjä Jean Sibeliuksen kotikaupunkina.

Järvenpäästä kulkuyhteyden muualle pääkaupunkiseudulle ovat erittäin hyvät. Esimerkiksi junalla matkaa Helsinkiin kertyy vain puolisentuntia. Lisäksi kaupunki sijaitsee Tuusulanväylän sekä Lahden moottoritien välissä, joten liikkuminen kaupunkiin ja sieltä pois on helppoa.

Keskustan alueen palvelut keskittyvät kävelykatu Jannen ympärille. Sieltä löydät monia kauppoja, ravintoloita, terasseja sekä viihtyisiä kahviloita ja pieniä putiikkeja.

Järvenpään maamerkkinä voi pitää Rantapuiston Kolmisointuja.

Kaupungilla on pitkä historia

Järvenpään historia ulottuu aina 1500-luvulle saakka, jolloin kartoista on ensimmäistä kertaa löytyneet merkinnät kylästä nimeltä Järvenpää. Tuolloin asuintaloja kylässä oli ainoastaan kahdeksan.

Rautatieasema rakennettiin Järvenpäähän vuonna 1862 ja se mahdollisti teollisuuden sekä liiketoiminnan kehityksen alueella. Kaupunki Järvenpäästä tuli vuonna 1967, jonka jälkeen alue on kasvanut vuodesta toiseen väkiluvun kasvun myötä.

Järvenpää sijaitsee Tuusulanjärven rannalla.

Monipuolinen kulttuurikaupunki – festivaaleja ja taiteilijakoteja

Järvenpää tunnetaan myös eloisana kulttuurikaupunkina, sillä siellä pidetään lukuisia erilaisia kulttuuritapahtumia ympäri vuoden. Ehdottomasti tunnetuimpia tapahtumista ovat musiikkifestivaalit Puistoblues ja Meidän festivaali. Nämä festivaalit keräävät yhteen nykyiset sekä entiset järvenpääläiset sekä musiikin ystäviä muualta Suomesta ja maailmalta. Festarit ovatkin kaupunkilaisten kohtaamispaikka.

Muita suosittuja tapahtumia kaupungissa ovat Jannen Jamit, Sibelius-viikot ja Kallio-Kuninkalan Kamarimusiikki- viikot. Tämän lisäksi kaupungissa pääsee nauttimaan teatteriesityksistä sekä erilaista näyttelyistä ja konserteista.

Kaupungissa on pitkä historia ja perinteet kulttuurinsaralla. Tuusulanjärven ympäristössä on asunut historian saatossa monia maamme tunnettuja taiteilijoita, kuten esimerkiksi Eero Järnefelt, Juhani Aho, Venny Soldan-Brofeldt sekä Jean Sibelius.

Säveltäjä Jean Sibelius on tunnettu myös kansainvälisestikin. Hänen taiteilijakotinsa, Ainola, sijaitsee Järvenpäässä. Kodissa järjestetään opastettuja kierroksia ja upeaan pihapiiriin pääsee tutustumaan myös omatoimisesti.

Järvenpää sijaitsee upeissa rantamaisemissa.

Kaupunkielämää järvi- ja maalaismaisemissa

Järvenpää on eläväinen kaupunki, mutta kaunis luonto ympäröi kaupunkia ja tarjoaa pakopaikan kaupungin hektisestä arjesta.

Rantapuisto sekä Vanhankylänniemen alue järven toisella puolella ovat suosittuja paikkoja nauttia upeista, aurinkoisista päivistä järvimaisemissa. Tuusulanjärvi soveltuu hyvin myös kuntoiluun. Järven ympäri on helppo kiertää esimerkiksi pyörällä.

Ainolan juna-aseman sekä Ristinummen alueet antavat mahdollisuuden nauttia maalaismaisemasta ja kauniista luonnosta.

Lemmenlaakson luonnonsuojelualue puolestaan tarjoaa loistavan mahdollisuuden retkeilyyn luonnonhelmassa.